Miten työpaikka otetaan?
Miten työpaikka otetaan?
Tämä työllistymistarina on koottu Uratehtaan toiminnassa mukana olleen Jouni Ahokkaan kertomista kantapään kautta saaduista omakohtaisista kokemuksista. Jouni päätti silloisen sopimuksen lähestyessä loppua OTTAA uuden työpaikan ICT-alalta.
Tärkein vinkki työnhakijalle
Laita CV kuntoon! Jos valttikorttisi eivät löydy ensimmäiseltä riviltä, ei rekrytoijan kiinnostus riitä lukemiseen. Kerro CV:n alussa osaamisesi ja siihen liittyvät asiasanat lyhyesti ja selkeästi – vaikka luettelona. Vaikka osaisit monia asioita, CV:hen täytyy valita jokin osaaminen kärjeksi.
CV:n viilaamisen on saatavilla apua. Oma CV:ni oli alussa surkea ja sen ymmärtäminen oli ensimmäinen askel eteenpäin.
Muokkaa mielikuviasi
Huomasin, että pienikin koulutus, työnpätkä tai työharjoittelu tekee sinusta kiinnostavamman työnantajan silmissä verrattuna siihen, että olet ”vain” työtön.
Ajattelin asian niin, että työnhakijana olen tarjoamassa itseäni ja osaamistani yrityksen käyttöön. Siksi en painottanut yhtä kurssia tai halua aloittaa työt heti, vaan ajattelin laajemmin: tarjosin palvelujani, yhteistyötä tai hyvää sopimusta.
ICT-alan ihmisille on iso apu GitHubista, jonne laitetaan töitä esille. Jollakin konkreettisella tavalla on pystyttävä todistamaan, että olet ajan tasalla ja kykenet oppimaan uutta.
Yrityksiin tutustuessani kävi nopeasti ilmi, että ICT-alalla organisaatiot ovat nykyään valtavan paljon matalampia verrattuna esimerkiksi entiseen Nokiaan. Kaikki tekevät periaatteessa kaikkea ja tiukka erikoistuminen ei ole mahdollista. Se on vaan hyväksyttävä.
Tärkeät pohjatyöt
Ensin etsin tietoa mielenkiintoisista yrityksistä ja toimialasta. Tein listaa yrityksistä ja niihin liittyvästä tiedosta. Netistä löytyy paljon ja sen lisäksi tein jalkatyötä: kävin tutkimassa mitä yrityksiä on Hatanpäällä, Hermiassa, yliopiston lähellä toimistotaloissa jne. ja otin muistiin yritysten nimet. Sitten etsin niistä tietoa. Sopiva määrä minulle oli listata vähintään 10-30 varteenotettavaa yritystä.
Mieti ennakkoon mitä työsi voisi sisältää näissä yrityksissä ja ota selville vastaavien tehtävien nykyinen palkkataso. Tulet törmäämään kysymykseen palkkatoiveesta. Minulla oli idea siitä mitä kussakin yrityksessä voisin tehdä, mutta alkuun mokasin palkkatoivetta kysyttäessä, koska en tiennyt mikä haarukka nykyään on. Kyselin palkkahaarukkaa kavereilta, entisiltä kollegoilta ja liitosta.
Halusin valmistella työnhakua ja tehdä pohjatyöt niin hyvin, että onni pystyisi potkaisemaan.
Sitten laitoin myllyn päälle.
Tee työnhausta itsellesi projekti
Asetin itselleni määräajan, jossa tulisin käymään listan yritykset läpi. Minun tavoitteeni oli löytää kolmessa viikossa työpaikka, koska sen verran sopimusta oli jäljellä. Tein kaikkiin yrityksiin omat räätälöidyt CV:t ja myyntipuheet. Lisäksi tarvitsi olla tarkkana aikataulusta siirtymisineen, jotta ehti ajoissa tapaamisiin: kalenteriin kertyi lounaita, kahveja, esittäytymisiä ja haastatteluja.
Soitin rekrytoijille ja kerroin osaamisestani. Osassa tapauksista laitoin henkilölle suoraan sähköpostiin CV:n ja lisätietoa minusta ja sitten soitin perään. Rekrytoijat halusivat sopia haastattelut kalenteriin todella pian yhteydenoton jälkeen. Myös kotitehtäviä tuli tiukalla aikataululla.
Käytäntö osoitti, että jos haluaa nopeasti saada työpaikan, niin hakemuksia ja yhteydenottoja on tehtävä niin paljon, että kutsuja haastatteluun alkaa tulla. Ja kun aika on huonompi, hommia pitää tehdä vieläkin enemmän.
Kyllä – tämä oli raskasta. Työnhaku käy työstä. Siksi asetin työnhakuprojektilleni määräajan.
Keskustele, kuuntele, kysy
Kun pääsin kasvokkain rekrytoijan kanssa, tavoitteeni oli käyttää aika hyödykseni. Otin sellaisen asenteen, että en ole tentattavana, vaan keskustelemassa, tunnustelemassa yhteistyötä ja tarjoamassa palvelujani. Kuin yritysten välillä yhteistyötä hierottaessa, on yhteistyöhön haluavan osapuolen eli minun vastuulla kuljettaa keskustelua siihen suuntaan, että saan haluamani asiat sanottua ja pääsen tavoitteeseeni.
Minulla kävi niin, että ensimmäiset haastattelut menevät harjoittelun piikkiin. Sen jälkeen oivalsin miten minun kannattaa markkinoida itseäni.
Tapaamisessa kyselin, kuuntelin ja hankin tietoa siitä mikä tämän yrityksen tarve on. Vaikka olin jo ottanut yrityksestä selvää ja miettinyt mitä minulla on heille tarjota, sitten vasta osasin myydä omaa osaamistani. Ja sitten osasin vastata oikein kysymyksiin ”Mitä haluaisit meillä tehdä?” tai ”Mitä sinulla olikaan meille tarjota?”
Keskustellessa saamani tiedon perusteella myin itseäni ja osaamistani yritykseen sisään tarvenäkökulmasta eli siitä pikku kolosta, jonka keskustelemalla sain selville. Rekrytoidessa yritys on tekemässä ison investoinnin minuun ja perustelin aina miksi investointi minuun kannattaa tehdä.
Ryhmäpainetta ja uuden opiskelua
Työnhaussa kannattaa hankkiutua ihmisten ilmoille ja vinkkien pariin. Työnhaun sparrausryhmä Uratehtaalla toi ymmärrystä moniin asioihin ja loi painetta työnhakuun. Olisi ollut noloa tulla ryhmään ja sanoa, että en ole tehnyt mitään menneen viikon aikana. Useammat silmät ja korvat ehtivät huomaamaan työnhaussakin enemmän kuin yksi ihminen.
Myös Sarasen Code Academy oli suureksi avuksi. Siellä viimeistään selvisi, että työllistyminen edellyttää uusimman teknologian omaksumista. Oli siis otettava lusikka kauniiseen käteen ja opiskeltava. Sarasen kurssille tuli paljon hakemuksia. Pääsin mukaan, koska olin infotilaisuudessa käynyt järjestäjien juttusilla ja jäänyt mieleen innostuneena ja motivoituneena hakijana.
Työnhaun aikana opin paljon. Kannattaa muistaa, että epäonnistumisista oppii ja saa tietoa seuraavaa yritystä varten. Lisäksi tulee verkostoiduttua mielenkiintoisten yritysten ja ihmisten kanssa.
Kerro muillekin
Tilaa uutiskirje
Uutiskirje Uratehtaan yhteistyökumppaneille ja toiminnastamme kiinnostuneille. Uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.
Uutiskirjearkisto
Ilmoittaudu mukaan
Työnhakija, ilmoittaudu mukaan Uratehtaalle! Haluatko apua ja tehoa työnhakuun? Kaipaatko tietoa miten onnistua työhaastattelussa? Mietitkö miten markkinoida omaa osaamistasi? Haluatko verkostoitua muiden samassa tilanteessa olevien oman alansa ammattilaisten kanssa? Uratehtaan toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta. Voit itse valita kuinka paljon ja mihin osallistut. Tervetuloa mukaan Uratehtaalle!
Ilmoittaudu mukaan