banneri harmaa

Blogi

Digiboostilla uusiin haasteisiin

Tekes on lanseerannut uuden Ota digiboosti – rahoituskampanjan. Tavoitteena on työllistää digitalisaation ammattilaisia ja edistää pk-yritysten kasvua ja kehittymistä.

Ota Digiboosti – rahoituskampanjan tarkoituksena on herättää yrityksiä miettimään mahdollisuuksiaan kehittää toimintaansa ja laajentamaan markkinoittaan digitaalisesti. Kyseessä voi olla uuden toiminnan kehittäminen, vanhojen toimintatapojen uusiminen tai täysin uusille markkinoille toiminnan suuntaaminen.

Merkittävä avustus

Ota Digiboosti-hankkeeseen hyväksyttävät yritykset saavat merkittävän rahoituksen uuden osaajan palkkaamisesta. Tekes maksaa puolet ensimmäisen vuoden palkasta ja henkilösivukustannuksista yhdeltä tai useammalta henkilöltä. Lisäksi rahoitusta on mahdollista saada myös muilta kustannuksilta, ja tuolloin rahoitus on enintään 20 prosenttia kuluista. Kaiken kaikkiaan Tekesin tarjoama avustus on maksimissaan 100 000 euroa. Rahoituksen voi, ja se jopa kannattaa, yhdistää myös muihin Tekesin tarjoamiin tukiin.

Ota digiboosti – hankkeen kautta saatava avustus on ns. de minimis rahoitusta. De minimis -asetuksen mukaan yhdelle yritykselle on mahdollista myöntää tukea enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana. Summassa huomioidaan kaikkien eri viranomaisten yhteensä de minimis -tukena kyseisenä ajanjaksona myöntämä rahoitus. Näin ollen Ota Digiboosti – kampanjaan mukaan hakevan yrityksen kannattaakin tarkistaa, onko se saanut jo aikaisemmin de minimis – tukeen laskettavaa rahoitusta.

Suunta kansainvälisille markkinoille

Hanke on suunnattu yrityksille bisnesmaailman laidasta laitaan, mutta sen keskeisin kohderyhmä on niin sanottujen perinteisten alojen yritykset, jotka erityisesti voivat hyöytä digitalisaatiosta. Mitään toimialarajoituksia ei ole, vaan rahoitusta voivat hakea aivan kaikenlaiset yritykset.

Erityinen piirre Ota Digiboosti-hankkeeseen hyväksyttävillä yrityksillä on kuitenkin se, että uuden henkilön palkkaaminen edesauttaisi yrityksen pääsemistä kansainvälisille markkinoille. Varmimmin rahoitusta saa sellainen toimija, joka palkkaa työntekijäkseen henkilön, jonka osaaminen tuo jotain merkittävää ja uutta osaamista yritykseen, mahdollistaen näin selkeän askeleen eteenpäin kohti laajempia markkinoita.

Digiosaaja ei mustavalkoinen käsite

Uratehtaan ja TreStartin lokakuussa pitämässä Ota Digiboosti – tilaisuudessa puhunut Tekesin johtava teknologia-asiantuntija Anna Alasmaa kertoi, että rahoituskampanjan puitteissa digiosaajalle ei olla pyritty tekemään turhan mustavalkoista määritelmää. Digiosaajien osaamisalueet ovat laajat ja osaamista voi olla hyvinkin monenlaista. Esimerkiksi rekrytoitavan työhistorialla ei rahoituksen saamisessa ole merkitystä. Palkattavan henkilön ei myöskään tarvitse olla työtön työnhakija tai työttömyysuhan alaisena oleva henkilö.

Tilaisuudessa Alasmaa kertoi, että media on laajalti tähän mennessä maalaillut kuva siitä, että digiboostin kautta voisi palkata pelkästään Microsoftilta tai Roviolta vapautuneita ihmisiä. Tämä käsitys on kuitenkin väärä. Kuka tahansa henkilö voidaan palkata, kunhan hän tuo palkkaavaan yritykseen selkeästi jotain uutta osaamista.

Matalan kynnyksen hakuprosessi

Toimintaansa Digiboostia hakevan yrityksen kannattaa ensin etsiä itselleen sopiva osaaja, ennen kuin ottaa yhteyttä Tekesiin rahoitushankkeen puitteissa. Rahoitusta hakiessa on pystyttävä kertomaan, millaisen ongelman ratkaisemiseen yritys on rekrytoimassa henkilöä, millaiseen tavoitteeseen palkkaamisella pyritään ja mikä on palkattavan henkilön osaaminen ja tausta.

Hakuprosessi on pyritty kuitenkin pitämään mahdollisimman helppona. Ensimmäinen askel Digiboostiin on Tekesin nettisivuilta Team Finland – tunnustautumislomakkeen täyttäminen. Anna Alasmaa kertoi, että Tekes on pyrkinyt pitämään Ota Digiboosti –rahoitushakemusten käsittelyajan mahdollisimman lyhyenä. Tyypillisesti käsittelyyn menee noin kaksi viikkoa.

Tekes maksaa yritykselle rekrytoidun henkilön palkkakustannukset ja henkilösivukustannukset palkkauksen jälkeen toteutuneita kustannuksia vastaan.

 

Terhi Viianen

-        Teksti julkaistu alun perin Tampereen Insinöörien INSU-lehdessä 10.11.2015

Kommentoi (0) Osumia: 850

HR-ammattilaisten vinkit työnhakuun

Uratehdas järjesti 5.11.2015 TreStartin tiloissa hyödyllisen session, jossa kolme HR-ammattilaista kertoi vinkkinsä työnhakuun ja vastasi yleisön kysymyksiin. Paikalla olivat Ritva Hakkarainen Santenilta, Katriina Hälikkä A-Insinööreiltä ja Timo Uusiprosi Fastemsilta.

2015HR

Rehellisyys oli Ritvan ensimmäisiä neuvoja: harkitse, onko sinulla oikea tausta tehtävään. Yritykset saavat nykyään hakemustulvan, ja satoja hakemuksia kahlatessa voi turhauttaa, jos monelta hakijalta puuttuu haluttu osaaminen. Toisaalta kaikki korostivat, ettei yritys (tai ainakaan HR!) odota löytävänsä sadan prosentin mätsiä, joten riittävän hyvin kriteerien täyttäminen riittää. Tämä on tulkintakysymys molemmin puolin, joten väärinymmärryksiä voi sattua. Toisaalta viimeistään haastattelussa yritykselle selviää, jos heidän mielestään taitoja tai osaamista on liioiteltu. Rehellisyys näkyy myös toisin tavoin: ole johdonmukaisesti oman itsesi näköinen työnhaussa. Jos esimerkiksi keinosi erottautua muista hakijoista (vaikkapa räväkkä somekampanja) on täysin luonteesi vastainen, se kyllä huomataan myöhemmin. Kaikki ristiriitaiset signaalit rekryprosessissa ovat pahasta, sillä ne saavat yrityksen miettimään.

Yleisökysymyksissä tuli esiin monien yritysten asenne, että toimialan substanssiosaaminen on tärkeintä ja he opettavat ennemmin siirrettävät taidot kuten logistiikan. Alanvaihtajien kannalta tämä on hankalaa. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele näin, esimerkiksi Fastemsin Timo korosti erilaisten ajattelutapojen tärkeyttä yritykselle, ja joihinkin tehtäviin nimenomaan voidaan tarvita luovaa ajattelua toiselta toimialalta. Toisaalta osalla aloista, kuten A-Insinöörien rakennusalalla ja Santenin lääketeollisuudessa, on lainsäädäntöön perustuvia rajoitteita ihmisten koulutuksesta ja kokemuksesta, jotka työhakijan tulisi tiedostaa.

Motivaatio, motivaatio, motivaatio. Tämän neuvon kuulemme jokaisessa koulutuksessa. Yritys haluaa kuulla, miksi haluat juuri heille töihin ja tähän työpaikkaan. Viimeistään haastattelussa joudut vastaamaan, miksi olisit hyvä työntekijä ja miksi juuri sinut tulisi valita. Yritystä ei kiinnosta, jos motivaatiosi on saada mikä tahansa työ. Toisaalta kaikki työpaikat eivät myöskään herätä Timon peräänkuuluttamaa intohimoa, jolloin oman motivaation esiintuonti voi olla tavallista vaikeampaa. Mutta voit miettiä motivaatiotasi myös yleisemmin. Miksi haluat juuri sellaisia työtehtäviä kuin hait, esimerkiksi miksi olet toiminut ja haluat toimia juuri projektipäällikkönä?

Motivaatiosi näkyy myös siinä, mitä olet selvittänyt yrityksestä ja millaisia kysymyksiä kysyt haastattelussa. Selvitä yrityksen perustiedot liikevaihdosta, työntekijöistä ja toimintaympäristöstä. Voit osoittaa tietämyksesi kysymällä vaikka miten tietynlaiset yhteistyöprojektit sujuvat. Jos tiedät yrityksessä työskenteleviä, juttele heidän kanssaan yrityksen kulttuurista. Jos tiedät haastattelijoiden nimet etukäteen, tarkista heidän LinkedIn-profiilinsa: millainen kokemus heillä on, miten he kuvaavat työtään, löydätkö jotain yhteistä, jota tuoda haastattelussa esiin? Itse lisäisin listalle myös ne työntekijät, jotka tekevät samanlaisia töitä kuin hakemasi.

Mutta palataanpa hakuprosessin alkuun: jos yrityksen nettisivuilla on sähköinen hakemusjärjestelmä, sitä tulee käyttää. Älä laita avointa hakemusta silloin sähköpostilla, saat todennäköisesti vain pyynnön käydä täyttämässä nettilomakkeet. Esimerkiksi Fastemsilla kaikki järjestelmän hakemukset luetaan, mutta toisissa koulutuksissa olemme saaneet varoituksia avointen hakemusten mustasta aukosta, ja kuinka haku tulisi aina kohdistaa tietylle ihmiselle. Kompromissina voisin ajatella, että jos yrityksestä on kontakti tiedossa, nettilomakkeiden täyttämisen jälkeen voisi olla yhteydessä ja huikata hissipuheen miksi juuri sinun hakemuksesi kannattaisi tarkistaa. Entä se pituus? Tälläkin kertaa HR-ammattilaiset suosittelivat CV:lle kahta sivua ja hakemukselle yhtä. Keskity tuoreimpaan kokemukseesi ja koulutukseesi ja tiivistä, tiivistä, tiivistä.

2015TanjaKoikkalainen2

Tärkeimpänä henkisenä neuvona Timo tsemppasi työnhakijoita olemaan murehtimatta. Varsinkin pitkittynyt työnhaku voi olla ahdistavaa, ja alat miettiä miksei sinua valita. Jos epäilet syynä olevan ikä, koulutus, toimialakokemus tai ettei papereitasi edes luettu, mitä asialle voit? Näitä et voi muuttaa, joten laita energiasi asioihin, jotka edistävät vahvuuksiasi ja työnhakuasi.

 

Tanja Koikkalainen, https://www.linkedin.com/in/tanjakoikkalainen

 

 

 

 

Kommentoi (0) Osumia: 1576

Työ 2.0 - Työn tekemisen uudet muodot

Täysi salillinen työtä hakevia pirkanmaalaisia osallistui maanantaina 19.10.2015 Työ 2.0 – Työn tekemisen uudet muodot -tapahtumaan. Työnhakijana ei todella ole jäänyt huomaamatta työelämässä tapahtuneet ja parhaillaan menossa olevat muutokset, joten oli mielenkiintoista päästä kuulemaan asiantuntijoiden ja päättäjien ajatuksia.

Havaintoja työelämän muutoksista, työelämäntutkija Anu Järvensivu

Anu Järvensivu aloitti päivän. Hän korosti muutoksen positiivisuutta; nimenomaan sitä, että muutos on mahdollisuus. Hiljaista muutosta tapahtuu kaiken aikaa, mutta tällä hetkellä on menossa vesiputousvaihe, joka edellisen kerran esiintyi teollisen vallankumouksen aikana. Tuo oli mielenkiintoinen tieto: eipä siis ihme, että yksittäinen työntekijä ja – hakija saattaa kokea nykyisen murroksen kohtuullisen mullistavana.

Työtä etsiville tulevaisuudessa työmahdollisuuksia aukeaa roolien ja statusten muutosten myötä. Aiemmin palkkatyönä tehtyä työtä tehdään erilaisissa rooleissa kuten yrittäjänä ja harrastajana. Monityösuhteisuus tulee olemaan yleistä. Samanaikaisesti on useita työsuhteita, itseä työllistetään eri tavoin. Kasvussa ovat mikroyritykset ja yleensäkin erilaiset yrittäjyyden muodot myös sivutoimisena ja ”kevytyrittäjyys”. Osuuskunnat yleistyvät. Kuten edellä mainittiin, itseä työllistetään, mutta saatetaan kokea myös pakkoyrittäjyyttä.

Työelämän muutos koskee siis kaikkia, myös työssä jo olevia. Tulevaisuus vaatii työntekijöiltä entistä enemmän ennakkoluulottomuutta ja vanhasta luopumista. Verkostoituminen korostuu entisestään. Tulevaisuudessa meidän pitäisi päästä korostamaan enemmän oikeaa osaamistamme ja tutkintojen merkitys pienenee.

Hallituksen työllisyyspoliittiset linjaukset ja näkemykset kevytyrittäjyydestä, yrittäjyyden tukemisesta, kansanedustaja Arto Satonen

Kansanedustaja Arto Satonen puhui hallituksen työllisyyspolitiikasta, itsensä työllistämisestä ja häviävistä keskiluokkaisista ammateista. Suomen matala, riittämätön 66-67 % työllisyysaste ja jatkuva 10 % lainantarve on aiheuttanut uudistus- ja säästöpaineet.

Suomessa on aloja, missä lisätyöpaikkojen tarvetta olisi, kuten sairaanhoito, mutta maksajat puuttuvat. Tulevaisuuden työnhakijoiden tulee korostaa kaikkia taitojaan ja nousussa on mm. kevytyrittäjyys, joka nimenomaan helpottaa oman kokonaisvaltaisen osaamisen myymistä.

Riittääkö työtä kaikille? Osa työstä on aina ihmisten tekemää. Joitain ammatteja katoaa, mutta jotain muuta tulee tilalle. Yhä useampi meistä vaihtaa työuransa aikana ammattia ja työtehtäviä.

Keskustelua ja kysymyksiä nousi mm. osa-aikatyöstä, Pirkanmaan TE-toimiston resursseista ja kevytyrittäjyyden ja sosiaaliturvan yhdistämisen kehittämisen tarpeesta.

Käytännön kokemuksia kevytyrittäjyyden haasteista, osuuskuntaneuvoja Mirja Taipale

Mirja Taipale kertoi kattavasti ja realistisesti kevytyrittäjyyden haasteista tämän hetken Suomessa. Miten osuuskunnat ja laskutuspalvelut toimivat ja millaisia haasteita saattaa tulla vastaan. Lainsäädäntö ja nykyiset työelämän haasteet eivät ole samalla tasolla. Tärkein lopputulema oli se, että jos työn laskuttaminen sallittaisiin, se poistaisi suurimman osan ongelmista. Suosittelen lukemaan Mirja Taipaleen informatiivisen esityksen. Tälläkin hetkellä kevytyrittäminen on mahdollista, mutta saattaa vaatia melkoisesti selvitystyötä.

Paneelikeskustelu työelämän muutoksista

Paneelikeskustelijat: Olli-Poika Parviainen (kansanedustaja), Vesa Jouppila (Pirkanmaan Te-toimiston johtaja), Anu Järvensivu (työelämätutkija), Joni Lappalainen (Dreamloop Games), Mats Lindholm (eWork), Jussi Parviainen (Varapuu), Sirkka Siikamäki (Uratehtaan vertaisryhmän vetäjä). Puhetta johti ETUC Youth Bureau hallituksen jäsen Jouni Markkanen

Paneelissa keskusteltiin mm. oman työn laskuttamisesta ja miksi sitä ei sallittaisi. Esille tuli ansiosidonnaisen käyttö oman yritystoiminnan starttirahana. Puhetta olisi myös perustulosta ja sen yhdistämisestä työtuloihin. Useaan otteeseen tuli esille se, että työtä etsivien kohtaamista epäkohdista täytyy pitää ääntä ja saada viesti eteenpäin päättäjille tavalla tai toisella, jotta muutokset ovat mahdollisia.

Itsensä työllistäjien kokemuksia

Kuulimme myös mielenkiintoisia omakohtaisia itsensä työllistäneiden kokemuksia. Työvoimakoulutuksen kautta työllistynyt kertoi oman tarinansa ja korosti positiivisen asenteen merkitystä. Kuulimme myös toisenlaisen tarinan pelon näkökulmasta; millaisia huolia toimeentulosta voi kokea itsensä työllistämään pyrkivä. Saimme myös kuulla Odeal-laskutuspalvelun käyttäjän hyvistä kokemuksista.

MarikaViiri

 Mitä nyt?

Mitä itselleni päivästä jäi päällimmäisenä mieleen? Päivä vahvisti sitä ajatusta, että tulevia työmarkkinoita kannattaa tarkkailla entistäkin avaramielisemmin ja laajemmin. Kannattaa tutkia mitkä ovat ne tavat, joilla hankkia toimeentulonsa pätkistä ja/tai puroista samalla omaa osaamistaan ja tarjontaansa laajentaen. Kannattaa entistä enemmän korostaa (työelämässä) hankittuja taitoja olipa se alkuperäinen tutkinto mikä tahansa. Ja tietysti positiivista tsemppimieltä tarvitaan.

 

Marika Viiri, projektin-ja tiiminjohtamisen ammattilainen, fi.linkedin.com/in/marikaviiri/

Kommentoi (2) Osumia: 1271

Puhuttaisiinko itsensä työllistämisestä?

Työhön ja työelämään liittyy paljon sellaisia ilmaisuja, sanoja ja käsitteitä, joita työelämää tutkivat tällä hetkellä joutuvat miettimään uudelleen. Moni näistä käsitteistä on syntynyt teollisen vallankumouksen jälkimainingeissa, eli kutakuinkin silloin, kun suomalaiset siirtyivät maalta kaupunkeihin ja pientiloilta tehtaisiin. Näille ilmauksille on ominaista, että niitä on totuttu käyttämään sen enempää pohtimatta, saati kyseenalaistamatta. Niiden ajatellaan kuvaavan maailmaa luonnonlakien mukaisesti: näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

Puhetavat voivat kuitenkin rajoittaa kykyä huomata jo tapahtuneita ja tapahtumassa olevia muutoksia. Ilmaukset voivat myös lukita ajattelua, estää ideointia ja vähentää mahdollisuuksia ottaa aktiivisen toimijan rooli muutostilanteiden keskellä.

Yksi tällainen teollisen yhteiskunnan ajalta peräisin oleva itsestään selvien ilmaisujen kokonaisuus kuvaa ihmisen suhdetta työhön. Niin poliittisessa keskustelussa, viranomaiskielessä kuin arkisessa jutustelussakin puhutaan enempää miettimättä ”työpaikkojen tarjoamisesta”, ”työllistämisestä” ja ”työn antajista”. Nämä ilmaukset kuvaavat yrittäjät ja johtajat aktiivisina ja kasvuhakuisina ja samalla asettavat ”työtä vastaanottavan” henkilön hyvin passiiviseen rooliin, joskus jopa vastaanottamista vältteleväksi.

On pysähdyttävää tajuta, ettei tämänkaltaisia puhetapoja juurikaan esiintynyt vielä sata vuotta sitten, eli 1900-luvun alun Suomessa. Niille ei ollut tarvetta, koska ihmisen ja työn välinen suhde järjestyi pääasiassa toisin. Tätä taustaa vasten on ehkä helpompi ottaa vastaan sekin ajatus, etteivät nuo käsitteet mitä todennäköisemmin ole käyttökelpoisia tulevaisuudessa. Milloin tuo tulevaisuus sitten on? Kysymykseen on mahdotonta vastata tarkoin, mutta jo nyt nuo käsitteet vaativat rinnalleen vahvasti toisenlaisia tapoja tarkastella ja kuvata sitä työelämää, jossa elämme.

Vain muutama vuosi sitten syntyi ja yleistyi käsite ”itsensätyöllistäjä”. Ei ole vuottakaan siitä, kun kollegojeni kanssa pohdimme, tulisiko sana kirjoittaa yhteen vai erikseen. Pari vuotta sitten kehitin ja otin käyttöön käsitteen ”monityösuhteisuus” kuvatakseni ilmiötä, jolle ei ollut suomenkielessä sanaa eikä oikein englanninkielistä vastinettakaan. Ehkä kuukausi sitten kuulin professori Alf Rehnin puhuvan suunnilleen samasta ilmiöstä. Hän käytti siitä sanaa ”sivuduunitalous”.

Tutkijoiden kohtaama välttämättömyys kehitellä tällaisia uusia käsitteitä kuvaamaan työn todellisuutta kertoo omaa tarinaansa siitä, että yhä harvemmin joku antaa tai tarjoaa toiselle työtä, jonka tämä sitten ottaa vastaan. Sen sijaan yhä useammin ihminen työllistää itsensä ja vain itsensä.

Kun puhun näistä asioista, minulta usein kysytään, miten ihmiset sitten selviävät, jos heille ei enää tarjotakaan valmiita työpaikkoja, jotka pitää vain ottaa vastaan. Kysyjien huoli on aito ja aiheellinen. Aivan varmasti meillä on nyt työelämässä ihmisiä tai kokonaisia sukupolvia, jotka ovat tottuneet ”ottamaan vastaan tarjottua työtä”. Mutta meillä on myös muunlaisia sukupolvia ja toisenlaisia ihmisiä. Keskuudessamme elää vielä niitä, jotka muistavat maatalousyhteiskunnan työllistymisen tai pikemminkin itsensä työllistämisen logiikan. Tämän lisäksi työelämään on astunut nuori sukupolvi, joka ei ole milloinkaan elänyt ”tarjolla olevien työpaikkojen vastaanottamisen” –todellisuudessa, saati varmojen elinikäisten työsuhteiden ajassa. Yhä useammin erittäin hyvin koulutetut ihmiset kohtaavat työpaikkojen nollatarjonnan.

Kyllä minä uskon, että ihmiset oppivat työllistämään itsensä ja elämään monityösuhteista elämää, jossa erilaiset työt limittyvät ja lomittuvat tekijän itsensä hallitsemaksi kokonaisuudeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö apua tarvittaisi siirtymävaiheeseen. Ehdottomasti tarvitaan uusia konsepteja ja tukea. Tarvitaan myös rohkeutta puhua toisin, eli uusia kulttuurisia kertomusmalleja ja puhetapoja vinkiksi siihen, miten ihminen itse voi aktiivisesti kirjoittaa omaa työelämäntarinaansa ehyeksi ja mielekkään juonelliseksi kertomukseksi. Suoraviivaisesti piirtyvien ”työurien” aika oli ja meni.

Tarvitaan myös kiireeAnuJarvensivu1sti merkittäviä järjestelmien ja instituutioiden muutoksia, sillä nykyiset on luotu siihen yhteiskuntaan, joka syntyi, kun keksittiin höyrykone ja sähkö. Sen jälkeen on vettä virrannut Tammerkoskessa jo paljon. On keksitty ICT ja internet, jotka ovat käynnistäneet laajan yhteiskunnallisen digitalisaatioprosessin ja kutistaneet maapalloa eikä tämä prosessi ole vielä lähelläkään loppuaan.

Tulevaisuuden työelämässä on todennäköisesti menneisyyttä enemmän tilaa ja mahdollisuuksia olla aktiivinen ja tehdä työstä ja työelämäntarinasta omannäköinen. Entistä paremmin voi elää todeksi omaa arvomaailmaansa ja kehitellä tärkeitä asioita yhdessä sopiviksi katsomiensa kavereiden kanssa - ja tätä toimintaa voidaan todellakin kutsua työksi. En usko, että muutaman vuosikymmenen kuluttua monikaan kaipaa sitä aikaa, jolloin yksi antoi työtä ja toinen otti sitä vastaan. Tuonkaltaiset ilmaisutkin alkavat hiljalleen kuulostaa vanhakantaisilta, jopa oudoilta. Olisiko niissä jo tällä hetkellä aistittavissa hieman väljähtynyt sivumaku?

Anu Järvensivu, dos., vanhempi tutkija, Työterveyslaitos

 

Kommentoi (1) Osumia: 1835

Piilotyöpaikat menevät parhaille tyypeille

Nykyisessä taloustilanteessa omaa alaa vastaavan työn löytäminen, erityisesti korkeasti koulutetulle henkilölle voi olla haastavaa. Tosin kysymys ei ole siitä, etteikö töitä olisi tarjolla tai osaavia henkilöitä enää tarvittaisi. Sen sijaan näitä työntekijöitä etsitään yhä useammin muualta kuin perinteisten työnhakuilmoitusten kautta. Tämä osaltaan tarkoittaa myös sitä, että koulusta valmistuneiden hakijoiden on nostettava työnhakutavat uudelle tasolle.

Hurjimpien arvioiden mukaan asiantuntijatehtävistä jopa 80-85% on piilotyöpaikkoja, joihin yritykset eivät siis hae avoimesti työntekijää. Myös Uratehtaan kautta on piilotyöpaikkoihin työllistynyt jo lähes 50% hakijoista tänä vuonna. Nämä työpaikat voidaan täyttää esimerkiksi, kun oikea henkilö osaa kysyä työtehtävää. Toisaalta useiden tehtävien osalta rekrytoija voi myös etsiä aktiivisesti työhön sopivia henkilöitä muita kanavia hyödyntämällä.

Syitä tähän ovat esimerkiksi hakuprosessiin kuluva aika, siitä johtuvat kustannukset tai se, että paikkaa ei tarvitse täyttää välttämättä juuri nyt. Toisaalta moniin tehtäviin halutaan löytää se oikeasti paras ja osaavin henkilö, johon työpaikkailmoitukset eivät ole välttämättä edes ole paras vaihtoehto etenkin, jos turhat hakemukset halutaan karsia pois.

Mistä sitten löydän piilotyöpaikkoja?

Kerro, että etsit työtä
Hyvin yksinkertainen ja jopa hieman typeränkuuloinen asia, jossa aivan kaikki eivät kuitenkaan onnistu. Avoimia paikkoja haetaan ainoastaan sähköpostilla, jotta kukaan ulkopuolinen ei varmasti saa tietää, että tämä henkilö etsii työtä. Kuten muutenkin työnhaussa, myös piilotyöpaikkoja etsivän kannattaa siis julistaa tätä ihan ääneen. Esimerkiksi LinkedIn-profiilissa kannattaa tämä asia mainita.

Myös vanhat verkostot, kuten edelliseen työnantajaan tai kollegoihin tehdyt hyvät suhteet kannattaa hyödyntää, jos sellaisia sattuu olemaan. Jos haluat mennä vielä askeleen pidemmälle, niin teet oman työnhakukampanjan ja sivuston sitä varten.

Kohdista työnhakusi
Työnantajan haluavat lojaaleja henkilöitä, jotka haluavat olla töissä juuri kyseisessä yrityksessä. Kohdistamalla työnhaun yhteen tai edes muutamaan paikkaan parannat huomattavasti työllistymismahdollisuuksiasi. Kannattaa myös muistaa, että erityisesti kasvuyrityksissä on tarve jatkuvasti uudelle henkilöstölle, mutta kalliiseen ja aikaa vievään rekrytointiprosessiin ei välttämättä ole resursseja.

Tarkkaile yrityksen toimintaa mahdollisimman paljon, etsi ongelmakohtia ja tarjoa vastauksia. Mieti myös miten juuri sinun osaamisesi istuu yrityksen tarpeisiin ja mitä hyötyä sinusta todellisuudessa on yrityksen menestyksen kannalta. Voit osallistua keskusteluihin yrityksen sosiaalisissa medioissa tai tarjota arvokasta tietoa suoraan päättäjille. Tärkeintä on, että osoitat oman motivaatiosi ja osaamisen konkreettisesti.

Ole esillä siellä, mistä osaamista etsitään
Asiantuntijan palkkaamisella luonnollisesti halutaan ratkaista jokin ongelma, joka on yrityksen tuottavuuden tai kehityksen kannalta tärkeä. Tekemällä itsestäsi informaation lähteen alalla tavoitat päättäjät ensimmäisenä. Olemalla äänessä oikeissa paikoissa, voit myös kasvattaa luottamusta.

Hieman työnkuvasta riippuen voit tehdä tutkimuksia ja kehittää osaamistasi alalla. Etsi vastauksia jatkuvasti sekä näytä, että juuri sinun osaamisesi on ratkaisu näihin ongelmiin. Jos löydät järkevää sanottavaa, niin tuo se aina esille. Tämän avulla päättäjät löytävät sinut, ja voit keskittyä varsinaisen työnhaun sijasta kehittämään omaa osaamistasi. Ratkaisevinta on alalle omistautuminen ja aktiivisuus, johon ei myöskään ole oikotietä.

Hyviä keinoja osaamisen esilletuontiin ovat esimerkiksi LinkedIn, muut sosiaaliset mediat ja oman alasi sivustot sekä mahdollisuuksien mukaan myös oma sivusto. Julkaise säännöllisesti hyödyllistä tietoa ja osallistu aktiivisesti keskusteluihin eri ryhmissä sekä anna vastauksia alaasi koskeviin kysymyksiin mahdollisimman paljon.

Verkostoidu
Ole siellä, mistä muutkin osaajat löytyvät ja tee yhteistyötä. Jakamalla mahdollisimman paljon omaa tietotaitoasi ja auttamalla muita, voit luoda suhteita, jotka muodostuvat ajan kanssa usein todella arvokkaiksi työnhakua ajatellen. Lisäksi lähes ammatista riippumatta myös oma työ muuttuu helpommaksi, kun voit hyödyntää näitä suhteita jatkossa. Useilla yrityksillä on myös talonsisäinen suositteluohjelma, jonka takia monetkaan työpaikat eivät päädy julkiseksi. Tekemällä jatkuvasti uusia suhteita, voit myös löytää henkilöitä, jotka tuovat osaamisesi esille rekrytoinnista päättävälle henkilölle.

Lue rivien välistä
Jos työtehtävään liittyy ongelman ratkaisu, niin alan ammattilainen näkee näitä ongelmakohtia ilman työpaikkamainostakin. Lue siis yritysblogia sekä päättäjien ja yrityksen yleisiä päivityksiä aktiivisesti. Näin pysyt tarkemmin perillä mitä yrityksessä oikeasti tapahtuu ja voit valjastaa myös oman osaamisesi paremmin yrityksen tarpeisiin. Näin saatat onnistua jopa luomaan uuden työtehtävän yritykseen itseäsi varten. Huomioi myös erilaiset organisaatiomuutokset, kuten vaikkapa nimitykset, fuusiot ja muut uudistukset. Nämä usein tarkoittavat uusia työpaikkoja, kun vanha henkilöstö vaihtuu.

Piilotyöpaikkojen löytämiseen on useita keinoja, mutta kuitenkin kysymys on pohjimmiltaan aktiivisuudesta omalla alalla ja siitä, että olet tehnyt päätöksen missä todella haluat olla töissä. Kun tuot esiin oman asiantuntemuksesi, tuotteistat osaamisen yrityksen tarpeisiin ja kohdistat työnhaun, saat haluamasi työn, jos muuten sovit tehtävään.

2015SamuliMakela1

Samuli Mäkelä

Kirjoittaja on yrittäjä ja digimarkkinoija, joka etsii ratkaisuja verkossa toimivien yritysten ongelmiin. Hän on myös yksi hakukoneoptimointipalveluja tarjoavan SEOSEON LTD yrityksen perustajista.

Kommentoi (1) Osumia: 2521
Työllistymistarina
Artikkeleita:
2
Projektilainen kertoo
Artikkeleita:
20
Viikkokirje
Artikkeleita:
5
Talentti esittelyssä
Artikkeleita:
4
Vieraileva kirjoittaja
Artikkeleita:
17
Walk for Jobs
Artikkeleita:
5

Tervetuloa blogiimme

Uratehdas -blogi käsittelee ajankohtaisia korkeakoulutettujen teknisen ja kaupallisen alan ammattilaisten työnhakuun liittyviä aiheita.

Blogia kirjoittavat uratehdaslaiset, kouluttajat, yhteistyökumppanimme sekä Uratehtaan henkilöstö.

 

Haluatko kirjoittaa Uratehtaan -blogiin? Lähetä ideasi ja tekstisi osoitteeseen maija.heino@uratehdas.fi

TE logo vaakaIL logo vaaka rgb