banneri harmaa

Uratehdas järjesti Walk for Jobs – tapahtuman syyskuun 16. Pyynikin urheilukentällä. Tilaisuus yhdisti satoja työnhakijoita ja useita kymmeniä työnantajia ja rekrytointiyrityksiä.

Tapahtuman idea on hauska ja toimiva: työnhakijat pääsivät testaamaan osaamisen tiivistäviä hissipuheitaan työnantajiin, ja työnantajan edustajat saivat esittää kävelykutsun mielenkiintoisimmille osaajille. Kävely urheilukentän ympäri oli työnhakijoille noin 400 metrin pituinen minihaastattelu.

Työnantajat kisasivat myös keskenään One Step Ahead -palkinnosta, eli kierrettyjen haastattelukierrosten määrästä. Yritykset lähtivät innokkaasti kisaan mukaan!

Arja Raukola Oy oli tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Neljän henkilön tehoryhmä käveli yhteensä 45,8 kilometriä. Toisin sanoen, ryhmä piti yli sata minihaastattelua! Valtti Henkilöstöratkaisut Ky tuli toiseksi 28,6 kilometrin kävelyllä. Ecam Consulting Oy on voittanut kaksi aikaisempaa kilpailua, tällä kertaa he tulivat kolmanneksi 24 kilometrin tuloksella. Kolme eniten kävellyttä yritystä kävelivät yhteensä 98,4 kilometriä, tekivät noin 250 minihaastattelua. Yrityksiä oli paikalla 27 sekä kaksi yhteistyökumppania. Haastatteluja oli yhteensä useita satoja. Työnhakijoita oli noin 300.

Tunnelma oli rento, sää oli erityisen hyvä kävelyyn. Tapahtuma on saanut eri tahoilta niin hyvää palautetta, että se toteutetaan varmasti uudelleen ensi vuonna! Kiitos kaikille mukana olleille! Ensi vuonna taas nähdään! Seuraa myös muita Uratehtaan tulevia tapahtumia (www.uratehdas.fi).

Maija Heino

Yhteyspäällikkö Uratehdas

Uraohjaaja, coach, työnohjaaja, kouluttaja, työyhteisösovittelija

 

Jätä kommenttisi

Kirjoita kommenttisi vieraana

0
Your comments are subjected to administrator's moderation.
  • Ei kommentteja

Tervetuloa blogiimme

Uratehdas -blogi käsittelee ajankohtaisia korkeakoulutettujen teknisen ja kaupallisen alan ammattilaisten työnhakuun liittyviä aiheita.

Blogia kirjoittavat uratehdaslaiset, kouluttajat, yhteistyökumppanimme sekä Uratehtaan henkilöstö.

 

Haluatko kirjoittaa Uratehtaan -blogiin? Lähetä ideasi ja tekstisi osoitteeseen maija.heino@uratehdas.fi

TE logo vaakaIL logo vaaka rgb